Yläasteella uskonnon opettajamme sanoi kerran, että aamu- ja iltaihmiset eroaa niin kovasti toisistaan, että jopa parisuhteessa se voi tuottaa hankaluuksia. Silloin, sitä ennen, ja sen jälkeen olen aina pitänyt itseäni iltaihmisenä.
En muista millon olisin mennyt nukkumaan ennen 23:00, vuosi sitten olisin sanonut saman, mutta kellonaikana 01:00. Käytän useasti myöhäisillan tunnit suunnitellen tulevaisuuttani. Oli kyse sitten videosisällöstä, kuvista tai kuvausreissuista, teksteistä tänne, kirjan musiikinluomisesta, viikonlopun aikatauluttamisesta, huomenna pelattavien videopelejen suunnittelemisesta oikeestaan mistä tahansa - niin tykkään tehdä sen kaiken luovan (tai vähemmän luovan) työn niinä myöhäisillan tunteina.
Toki ajoittain käytän sen ajan myös pelaten videopelejä. Harrastuksille on löydettävä paikkansa.
Käytännössä siis viime kesään asti en ollut herännyt vuosiin aktiivisesti ennen puoli kahdeksaa, niinkin aikasin jo vähenevissä määrin. Yläasteikäisenä aloin myöhäistään heräämistäni aamu aamulta ja peruskoulun viimeiset kuukaudet heräilin 8 aamuihin 7:45-7:50, jonka jälkeen vaan ylös, vaatteet päälle, reppu selkään ja pyöräilemään. Harvemmin myöhästyin, mutta se kannattiko muuten on kyseenalaista, tämän takia en esimerkiksi edelleenkään syö aamuisin aamupalaa. Mutta se on aivan toinen tarina.
Peruskoulun tyyliä jatkoin myös koko lukion ja viimeisenä vuonna tuntien vähentyessä jäi aikaset aamut muutenkin vähemmälle ja mun töiden lisääntyessä ei siinäkään ollut ongelmaa koska oikeastaan kaikki vuorot mitä tein oli iltavuoroja.
Ja sitten se iski,
Ja jumalauta kuinka se iski kovaa.
Heinäkuun lopussa alkoi mun palvelusaika, ja siviilipalveluksen tapauksessa se alkaa ensin kuukauden koulutusjaksolla Lapinjärven koulutuskeskuksessa, jossa meillä tietenkin oli aikaisia herätyksiä, noh, joka aamu. Aikaiset herätykset tarkoitti noin kello 6:00-7:00 ainakin jos halusi aamupalalle, missä toki kävin tasan yhden kerran, juhlan kunniaksi viimeisenä aamuna. Tunnit alkoivat hieman kahdeksan jälkeen ja nyt oli 1,5km pyöräilyn sijaan 200m kävely viereiseen rakennukeen, aioin siis jatkaa jo vuosia käyttämääni strategiaa.
Kunnes se ensimmäinen aamu tuli…
Me yövyttiin 6 hengen huoneessa ja meillä oli suhteellisen tiivis porukka, ainoastaan kaveri jota kutsuttiin lempinimellä Moos, ei ollut aktiivisesti meidän mukana koska hän oli muutenkin hieman oman tiensä kulkija.
Ensimmäisenä aamuna kello soi 6:00 ja mietittiin kaikki mielissämme että kuka perkele, etenkin kun osa meistä huonetovereista oli tullut keskukselle keskellä yötä muiden nukkuessa. Noh asian annettiin olla, kunnes seuraavana aamuna se huomattiin. Se kello soi 6:00 Moosilla. Okeiokei, ei ollut mitään pahaa että hän halusi herätä aikaisin, mutta ongelma alkoi ilmetä useamman aamun jälkeen. Moosin kello soi aina ei pelkästään 6:00 vaan siitä eteenpäin arviolta 5 minuutin välein arviolta kuusi kertaa. (tarkkaa hajua ei koska olen harvinaisen äkäinen ja hourivissa tiloissa herätessäni) Hän ei siis jumankauta noussut ensimmäisellä, tai toisella, tai usein vielä kolmannellakaan herätyksellä, vaan tarvitsi niitä useita, mutta aina oli kadonnut ennen kun meidän viisikosta ensimmäiset - aamupalalle haluavat - lähtivät syömään.
Eikä tässä vielä kaikki.
Useimpina aamuina HÄN EI EDES ITSE HERÄNNYT NIIHIN HERÄTYKSIIN, VAAN TATUN PITI SAMMUTTAA NE, KUN ENSIN OLIVAT SOINEET LÄHES MINUUTIN AJAN JA KERINNEET HERÄTTÄÄ SUURINPIIRTEIN NAAPURIHUONEIDEN ASUKITKIN! Anteeksi oon pitäny tätä sisällä aika pitkään.
Joten tämän kaiken myötä heräsin joka aamu haluamattani noin kello kuusi, jonka jälkeen jatkoin vielä päivästä rippuen tunnin-kaksi hyvinkin katkonaista unta.
Koulutusjakson jälkeen unirytmini olikin parempi kuin kertaakaan sitten ala-asteen. En mennyt pariin kuukauteen nukkumaan varmaan kertaakaan puolen yön jälkeen ja yhtä lailla heräsin joka aamu ennen yhdeksää. Oli kieltämättä ihan mukavaa, mutta pikkuhiljaa aloin pitämään kavereitten kanssa pidempiä pelisessioita ja aloittaen viikonlopuista, se pikkuhiljaa levisi viikkoihinkin ja olin jälleen takasin tutussa epätasaisessa rytmissäni.
Ja nyt on aika tekstin huippukohdan.
Juuri teemaan sopivasti tätä kirjoittaessani yksi asiakas totesi: ”Sä taidat olla kyllä aikamoinen aamuvirkku, kun oot joka tiistai täällä niin pirteenä aamusta alkaen!”
Juu kato kun olisinkin! :D
Kun syyskuulla ensimmäisiä viikkoja tein _sivari_vuoroja uimahallille, kävi äkkiä selväksi että mulle on nakitettu oikeastaan vakituiset vuorot. Jotka pitää sisällään rumpujen pärinää…
Joka tiistai kello 05:30
Perkele
Etenkin kun huomioi, että mun muut työvuorot on kaikki pääosin iltavuoroja niin täällä välissä tällainen viikottainen ”Mitä vittua taas tapahtuu” -aamu ravisuttelee huomattavasti.
Ja etenkin kun nämä alkoivat syyskuussa. Ensimmäinen viikko oli yllättävän hauska. Oli mukavaa vaihtelua herätä ennen ”kukonlaulua” ja lähteä pimeään päivään.
Mutta viikon päästä se seuraava, se muuten kolahti. Muistan kuinka en millään meinannut päästä ylös, lähes itkin että ei ole todellista eieieieiei. Kuitenkin lopulta pääsin kuin pääsinkin töihin asti, mutta muistan kuinka koooko päivän meinasin nukahtaa joka välissä. Sitten kun menin kotiin niin ei tietenkään enää väsyttänyt. Mutta silti koko viikko meni ihan seinille, nukuin ihan miten sattuu ja muutamana päivänä vielä päiväunet ja VFDSOODEKKFDL! Vastaavia ongelmia - hieman lievempinä onneksi - kohtasin vielä useita viikkoja tämän jälkeen, mutta pikkuhiljaa voin sanoa alkavani tottua tähän.
Tiistaisin nämä ensimmäiset kaksi tuntia vietän kassalla (yleensä olen aina altaiden puolella valvomossa) ja on yllättävän mukavaa tavata samoja ihmisiä viikosta toiseen, sekä satunnaisia aamu-uimareita, jotka kaikki tuovat jonkinlaista tarinaa tullessaan. Kertovat miten aamu on lähtenyt käyntiin, raportoivat säätä ulkoa tai tulevat huumorimielellä ja laittavat nauramaan heti aamusta. On myös mukavaa tuntea heräävänsä yhdessä muun yhteiskunnan kanssa. Valoisuus kasvaa päivän alkaessa, tien toisella puolen olevan koulun pihaan kerääntyy oppilaita, ohi ajavien autojen ja kevyen liikenteen määrä kasvaa sekä puhelimella esimerkiksi Instagram storeeja tai Twitteriä selatessa alkaa huomaamaan tuoreita julkaisuja. Ja mikä parasta, kun töistä pääsee - on vielä koko päivä aikaa!
En ole lainkaan aamuihminen, enkä meinaa ikinä saada aikaseksi sitä ensimmäistä askelta pois sängystä, mutta jumankauta että aamuvuorot on kyllä mukavia!