250120 – Lappi Day #1

On taas se aika vuodesta, kun Keuruulta lähdetään huomattavan kehnohkoa talvikeliä karkuun kohti kylmää, mutta ah, niin ihanaa Lapin maata.

Viime vuonna tehtiin ensimmäistä kertaa reissu kaveriporukalla:

01/2019

01/2019

01/2020

01/2020

Silloin mentiin junalla isolle kirkolle, josta lennettiin Kittilään, mistä bussilla Äkäslompoloon, Kassun, serkkuni perheen mökille. Samalle missä olen ollut - noh - melkein aina. Syyt miksi valittiin lentäminen, olivat A) Sen halpa hinta sekä B) Autokorttien puuttumattomuus (ainoastaan Liimuskalla oli)


Tänä vuonna kuitenkin oli eri ääni kellossa. Autokortillisia on 4, joten autolla lähtö oli erittäinkin mahdollinen. Iidan liityttyä joukkoon tänä vuonna, oli saatava käyttöön kaksi autoa mutta ratkaistiin onneksi ongelma vuokraamalla meille isompi auto.

IMG_8344.jpg

Tänään klo 5:00 lähdettiin Keuruulta, napattiin Koskinen kyytiin Kintaudelta ja ajettiin muutamalla kusitauolla ensimmäiselle isolle pysähdykselle Ouluun, jossa pyörähdettiin Verkkokauppa.comissa ja haettiin Kotipizzasta matkaeväät, perinteisesti.

Seuraava kohde oli Tornio-Haaparanta alue, josta mukaan lähti:
- Perusostokset Tornion Lidistä
- Huomattava määrä huomattavan halpaa energiajuomaa ja limonaatia
jonka jälkeen jäljellä oli vaan viimeinen pinnistys Ylläkselle.

12 ja puolen tunnin matkustuksen jälkeen saavuttiin pitkästä aikaa mökille Äkäslompoloon. Asetuttiin taloksi, syötiin, käytiin ajelemassa ja asetuttiin vielä paremmin taloksi, tästä hyvä lähteä kohti tulevaa lomaviikkoa!

IMG_8301.jpg
IMG_8316.jpg
IMG_8319.jpg
IMG_8353-2.jpg